Helsingin yliopisto
Jatkuvan oppimisen projektissa Helsingin yliopisto etsii uusia tapoja tavoittaa muutkin kuin perustutkinto-opiskelijat opetuksen ja tieteellisen tiedon piiriin. Tämä tarkoittaa muun muassa opetuksen avaamista ja paketoimista uusiksi koulutuskokonaisuuksiksi sekä olemassa olevan koulutustarjonnan ja tiedon saatavuuden parantamista. Projektin piloteissa tutkitaan yliopistorajat ylittävää verkostoyhteistyötä ja avataan maisteriohjelman kursseja.
Helsingin yliopistossa alkoi viime syksynä projekti, jonka tavoitteena on vahvistaa jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia yliopistossa. Taustalla on yliopistojen uusi rahanjakomalli, joka palkitsee jatkuvan oppimiseen laskettavista opintopisteistä.
Mutta jos lähdetään perusasioista liikkeelle, mitä oikeastaan tarkoitetaan jatkuvalla oppimisella? Projektipäällikkö Pauliina Kupila lähestyy käsitettä oppijan näkökulmasta.
”Tarkoitan jatkuvalla oppimisella kaikkiin elämänvaiheisiin liittyvää osaamisen kehittämistä. Se ei aina tapahdu formaalissa koulutuksessa, vaan se voi toteutua myös arkisissakin tilanteissa, harrastustoiminnassa, vapaa-ajalla tai muuten. Osaaminen on keskiössä, ei se, miten tai missä, opitaan”, Kupila toteaa
Yhä useammin oppijalla tarkoitetaan työelämässä olevaa ihmistä. Ja tämä on opetus- ja kulttuuriministeriön uuden rahanjakomallin taustalla: jatkuvaa oppimista tuetaan, koska halutaan pysyä yhteiskunnan ja työelämän muutoksen kyydissä.
”Se lähtee osaamisesta. Suomen kilpailukyky on pitkälti sitä, miten me pärjäämme osaamistaloudessa, miten ylläpidämme suomalaisten osaamista. Hallitusohjelman tavoite on 75 prosentin työllisyys, ja valtioneuvoston näkökulmasta jatkuvassa oppimisessa on tärkeätä se, miten erilaisilla muunto- tai täydennyskoulutuspaketeilla kansalaisia saadaan työelämään.”
Jatkuvan oppimisen projekti Helsingin yliopistossa
|
|
Opetus esiin avaamalla ja näkyväksi tekemällä
Yliopiston näkökulmasta jatkuvalla oppimisella on yhteys myös opetuksen avoimuuteen (open education), joka kattaa sekä opetuksen että oppimateriaalien avoimuuden (open educational resources).
”Kaikki, mitä Helsingin yliopistossa tuotetaan – on se tutkimusta, artikkeleita, tutkimusdataa, opinnäytteitä –, ovat mahdollisuuksia yksilön jatkuvaan oppimiseen. Avoimet verkkokurssit, MOOCit, ovat parhaita keinoja saada tieto laajasti leviämään sekä Suomessa että Suomen rajojen ulkopuolelle. Ne ovat yksi keskeisistä jatkuvan oppimisen toimenpiteistä, ja niitä pyritään tukemaan.”
Suomessa Tampereen yliopisto on edennyt pitkälle yhdistämällä tutkinto-opetusta ja jatkuvaa oppimista (ks. Yhdistelmäopetuksen käsikirja, pdf). Kupilan mukaan Helsingin yliopiston haasteena ei ole tällä hetkellä ensisijaisesti se, etteikö jatkuvaan oppimiseen olisi mahdollisuuksia. Kysymys on pikemminkin siitä, miten oppija löytää nämä mahdollisuudet.
”Meillä tehdään valtavasti jatkuvaa oppimista. Meillä on Avoin yliopisto, HY+ (täydennyskoulutukseen), koulutusohjelmien opetus, erilaiset tiedetapahtumat, tiedekasvatustoimintaa ja lukioyhteistyötä. Mutta se, miten tämä näyttäytyy kokonaisuutena, on vielä erittäin organisaatiolähtöistä: Avoimen yliopiston kurssit löytyvät tuolta, HY+ toisaalta.”
”Olemassa olevan hyvän työn näkyväksi tekeminen on yksi keskeinen tavoite tässä projektissa. Helsinki.fi-sivusto on iso jatkuvan oppimisen yhteisö tai paikka, josta voi löytää erilaista tietoa. Ajatus on, että tietystä teemasta kiinnostunut ihminen löytäisi sieltä jatkossa tietoa paitsi koulutustarjonnasta myös muista teemaan liittyvistä sisällöistä, kuten Tiedekulman tapahtumista, MOOC-verkkokursseista tai podcasteista.”
Toinen haaste Helsingin yliopistossa liittyy Kupilan mukaan ministeriön rahoitusmalliin.
”Jos ajattelee yksilön, jatkuvan oppijan kannalta: et välttämättä tarvitse opintopisteitä, vaan tarvitset tiedon, osaamisen. Koulutusta tarjoavan korkeakoulun näkökulmasta rahoitus tulee kuitenkin opintopisteistä. Otetaan esimerkiksi vaikka tekoälykurssi, Elements of AI. Sen on suorittanut valtava määrä ihmisiä, mutta vain murto-osa on halunnut ottaa siitä Helsingin yliopiston opintopisteitä. Siitä tulee meille todella vähän rahoitusmallin kautta takaisin. Vaikka MOOCeja halutaan tehdä lisää ja parantaa työelämäosaamista, rahoitusmallissa emme siitä hyödy.”
Uusia koulutuspaketteja yliopiston sisältä ja ulkoa
Nykyisen tarjonnan paremman paketoinnin lisäksi projektissa on Kupilan mukaan tarkoitus luoda myös uusia koulutuskokonaisuuksia.
”Sen takia kierrämme kaikki tiedekunnat läpi, jotta näemme, mitä uusia avauksia sieltä nousee esiin ja mitä yliopisto voisi tarjota kansalaisten yleissivistyksen edistämiseksi”, Kupila sanoo viitaten tiedekuntatapaamisiin, jollaisia haastatteluhetkellä oli tehty valtiotieteelliseen ja teologiseen tiedekuntaan.
”Tiedekuntatapaamisissa on ollut hirmuhyvä vastaanotto. Opettajien ja koulutusohjelmajohtajien kanssa jutellessa on noussut esiin sellaista, että ’hei, tästä olenkin aina halunnut kertoa laajemminkin’ – oli kyse ihmisoikeuksista, sananvapaudesta tai selkokielestä. Siellä on alettu jo miettiä, miten opetusta voitaisiin tehdä Avoimen yliopiston kanssa. Syksyyn mennessä meillä tulee olemaan uusia avauksia, joista ehkä vain tutkinto-opiskelijat ovat saaneet nauttia tähän asti. Nyt opetusta tuodaan laajemman yleisön saavutettavaksi.”
Tämä toimii toiseenkin suuntaan:
”Joku yritys voi olla kiinnostunut eettisestä, kestävästä kehityksestä, ja kysymys on siitä, millainen paketti heille esimerkiksi HY+:ssa räätälöidään. Miten hyödynnetään eri tieteenalojen ja eri koulutusohjelmien opetusta, ja tehdään siitä tutkimusperustainen paketti, jota ei ole valmiina olemassa?”
Miten opettajaa tuetaan?
Opettajan näkökulmasta opetuksen avaaminen nykyistä laajemmalle oppijajoukolla voi olla mahdollisuus, mutta käytännön toteutus voi mietityttää. Millaista tukea opettajalle voisi olla tarjolla? Kupilan mukaan projektissa luotava toimintamalli etsii vastausta kysymykseen.
”Kun opettaja saa idean, että tämä kurssi voisi toimia hyvin myös työelämässä oleville oman osaamisen täydennykseen, miten sitä lähdetään edistämään? Ketkä ovat ne toimijat ja mitkä ovat roolit? Ja miten se ansaintalogiikka menee – mitä mahdollisesta tuotosta tulee opettajalle, koulutusohjelmalle tai tiedekunnalle?”
Opettajan kannalta kysymykset voivat liittyä myös pedagogiseen osaamiseen ja käytännön toteutukseen.
”Jos luentosarjalle tai seminaarityöskentelyyn osallistuu entistä moninaisempi määrä ihmisiä – tutkinto-opiskelijoita ja työelämässä olevia –, miten se toteutetaan pedagogisesti? Toimintamallin lisäksi pitää miettiä, tarvitsemmeko tietynlaisia ammattiryhmiä, sparraajia tai ohjaajia.”
Oman opetuksen ja materiaalien avaaminen ei ole enää niin iso asia kuin se oli 2000-luvun alussa. Ihmiset osaavat hyödyntää myös toisten materiaaleja ja antaa krediittiä.
”Opetusteknologian hyödyntämistä on edistetty yli 20 vuotta ja kyllä me aika pitkällä jo olemme. Oman opetuksen ja materiaalien avaaminen ei ole enää niin iso asia kuin se oli 2000-luvun alussa. Ihmiset osaavat hyödyntää myös toisten materiaaleja ja antaa krediittiä”, vuodesta 2000 opetusteknologian parissa Helsingin yliopistossa työskennellyt Kupila sanoo.
Yksi kiinnostavimpia jatkuvaan oppimiseen ja opetuksen avaamiseen liittyviä uusia palveluita on avointen oppimateriaalien verkkopalvelu (Aoe.fi), johon on pystynyt joulukuusta alkaen Haka-kirjautumisella tallentamaan oppimateriaaleja. CSC:n palvelun uusi versio hakutoimintoineen julkaistaan maaliskuussa. (Lue lisää palvelusta aiemmasta blogikirjoituksesta.)
”Tämän talon opetuksen kehittämishankkeet, jotka ovat saaneet ministeriöltä rahoitusta, ovat jo vieneet sinne materiaalejaan. Aiomme tiedottaa palvelusta yliopiston sisällä.”
Piloteissa tutkitaan verkostomallia ja opetuksen avaamista
Jatkuvan oppimisen projekti Helsingin yliopistossa sisältää kaksi erityyppistä pilottia. Kumpulassa, tekoälyn ja datatieteen alueella, pilotoidaan verkostomallia, joka kokoaisi yhteen yliopistolaiset ja yrityselämän edustajat. Poikkitieteellisen työryhmän on tarkoitus kehittää tutkimustietoon perustuvaa verkostoituneen oppimisen mallia (ks. pilottiprojektin blogi).
”Siinä tuodaan erilaisia ihmisiä yritysmaailmasta, opiskelijoita ja yliopiston henkilökuntaa saman asian äärelle. Heillä on tällainen hackathon-ajatusmalli, jossa lähdetään yhdessä ratkomaan jotain aitoa elämän ongelmaa. Se on yksi täydennyskoulutuksen ja osaamisen kehittämisen tapa, jossa toimitaan ja kehitetään osaamista lyhyinä projekteina, ongelmanratkaisun kautta.”
Siinä tuodaan erilaisia ihmisiä yritysmaailmasta, opiskelijoita ja yliopiston henkilökuntaa saman asian äärelle. Heillä on tällainen hackathon-ajatusmalli, jossa lähdetään yhdessä ratkomaan jotain aitoa elämän ongelmaa.
Toisessa pilotissa sosiaali- ja terveystutkimuksen ja johtamisen maisteriohjelman sisältöjä räätälöidään avoimiksi verkkokursseiksi. Tässäkin pilotissa on mukana työelämän edustajia muun muassa HUS Helsingin yliopistollisesta sairaalasta.
”Sotealan opetukselle on valtava kysyntä. Ja jotta kysyntään voidaan vastata, verkkototeutus on se tapa, jolla opetusta saadaan laajemmin käyttöön. Haasteena on se, että opetus maisteriohjelmassa on pienryhmätyyppistä. Nyt siellä mietitään, miten tästä voitaisiin pitää kiinni mutta toteuttaa se verkossa. Ohjelmassa on aloittanut verkkototeutuksesta vastaava yliopistonlehtori, ja heillä on tavoitteena, että ensi syksynä ensimmäiset kurssit ovat suoritettavissa, ensin Avoimen yliopiston kautta, myöhemmin mahdollisesti organisaatioille HY+:n kautta myytävänä tilauskoulutuksena.”
”Onhan meillä valtava vaje Suomessa soteosaamisessa. Sosiaali- ja terveystutkimuksen ja -johtamisen maisteriohjelma-ohjelma oli Helsingin yliopiston halutuin maisteriohjelma nyt, kun haku ensimmäisen kerran avattiin. Maisteriohjelmaan valitut opiskelijat ovat työelämässä ja profiililtaan jatkuvia oppijoita.”
Jatkuvan oppimisen projektin etenemistä ja pilottien kuulumisia voi käydä kuuntelemassa aamukahveilla, joita järjestetään 8.4., 30.9. ja 24.11. kello 8.30–10 Tiedekulman Fönster-tilassa. Lisäksi järjestetään visiotyöpajoja, jotka ovat sidosryhmille tarkoitettuja kutsutilaisuuksia – kevään visiopajojen tuloksia esitellään 13. toukokuuta kello 9–11 kaikille avoimessa tilaisuudessa Tiedekulman Stagella.