Avoimen oppimisen webinaarit elo-syyskuussa 2021 – miten avoimuutta toteutettiin webinaareissa?

11.11.2021
Mikrofoneja ja kuulokkeita pöydällä.

Jaamme kokemuksia, huomioita ja hyviä käytäntöjä avoimen ja saavutettavan webinaarin toteuttamiseksi. Nämä huomiot perustuvat verkostossa yhdessä suunnitellun ja toteutetun webinaarin kokemuksiin ja yllätyksiin.

1. Webinaarien suunnittelu

Webinaari-idea lähti liikkeelle tarpeesta tuottaa ja jakaa tietoa avoimista oppimateriaalista ja avoimen oppimisen kansallisessa koordinaatiossa tapahtuvasta ajankohtaisesta kehittämistyöstä. Alkuun panevana voimana toimi Ammattikorkeakoulujen avoin TKI, oppiminen ja innovaatioekosysteemi -hanke, jonka toiminnan puitteissa haluttiin jakaa tietoa. 

Webinaaria suunnitteltiin oppimisen avoimuuden asiantuntijaverkoston voimin. Webinaarin sisältö rakentui tuoreeltaan julkaistujen oppimisen avoimuuden suositusten mukaan. Jaettavaa tietoa oli sen verran paljon, että webinaareja päätettiin järjestää kaksi kappaletta. 

Yhteisessä suunnittelukokouksessa sovittiin, että webinaarien materiaalit toteutetaan siten, että ne mahdollistavat webinaaritallenteiden jakamisen CC BY - tai CC BY-SA -lisenssillä. Sovimme myös että pyrimme tekemään lisensoinnistamme selkeää, jotta se toimii myös luontevana esimerkkinä avoimuutta käsittelevässä webinaarissa. Tämä asetti hyvät puitteet materiaalien toteuttamiselle.

Tietoa webinaareista ja niihin ilmoittautumisesta jaettiin mahdollisimman laajasti avoimen tieteen koordinaation ja ammattikorkeakoulujen Avoin TKIO -verkoston sekä erilaisten muiden verkostojen kautta. Ilmoittautumisia saatiin 208:lta ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen edustajalta. 

2. Esitysmateriaalin toteuttaminen – graafisten elementtien valinta

Materiaalin lisensointi edellyttää sitä, että kaikkea materiaalissa hyödynnettävää sisältöä voi käyttää CC-lisensoiduissa materiaaleissa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että hyödyntämäsi materiaalit ovat CC-lisensseihin yhteensopivalla avoimella lisenssillä lisensoituja tai olet saanut luvan materiaalien tekijöiltä julkaista heidän aineistonsa kyseisellä CC-lisenssillä. Sitaatteja voi toki ottaa CC-lisensoimattomastakin aineistosta, mutta muunlainen aineiston käyttö, kuten kuvitus, edellyttää, että kaikki aineisto on yhteensopivalla CC-lisenssillä julkaistua.

Anna: “Minun esitykseni kohdalla tämä tarkoitti sitä, että en voinut käyttää organisaationi diapohjaa – pohjassa käytetään sellaisia maksullisen kuvapankin kuvia, joita en voi hyödyntää lisensoidessani CC-lisenssillä materiaalia. Olin aiemmin tästä syystä tehnyt Avointen oppimateriaalien kirjastolle oman pohjan, jonka otinkin taas tätä varten käyttöön ja etsin sopivia kuvituskuvia avoimista kuvapankeista”

Logojen käyttö aineistossa on sinänsä sallittua, koska organisaatioiden logoja ei käytännössä pidetä tekijänoikeuden suojaamina - niiden käyttö kun olisi hieman hankalaa jos niiden julkiseen käyttöön tarvitsisi aina luvan. Diapohjassa olevat logot eivät siis estä diapohjan käyttöä, mutta kuvapankkien kuvia taas ei voi CC-lisensoida.

3. Esitysmateriaalin toteuttaminen – tekijöiden ja lisenssin merkintä

Aina kun materiaali sisältää osia – esim. kuvia, tekstiä, ääntä – jonka tekijä on joku muu, on hyvä merkitä tämän osion tekijä selkeästi. Kaikki avoimet lisenssit eivät tätä vaadi, mutta se helpottaa materiaalin jatkokäyttäjiä löytämään ne hienot teokset, joita itse hyödynnät. CC-lisensoiduissa teoksissa tulee tekijän lisäksi nimetä myös lisenssi ja linkittää tähän.

Terhi: “Teimme oman osuutemme materiaalin yhdessä Ilmarin kanssa, jolloin merkitsimme kummankin nimen sekä käytetyn CC BY -lisenssin Google Slide -esityksen etusivulle. Emme nähneet tämän esityksen kohdalla tarpeellisena eritellä osioiden tekijöitä tarkemmin, vaikka itse esitystilanteessa kummallakin oli toki omat osuutensa. Esityksemme sisälsi vain tekstiä, jolloin esimerkiksi mahdollisia kuvien tekijöitä ei ollut tarvetta merkitä. Esitystä tehtäessä on hyvä sopia etukäteen, miten tekijyys siihen merkitään, jotta myöhemmin vältytään asian selvittelyltä.”

Webinaarin materiaalit jaettiin osallistujille lisenssitiedon kera – tämä periaatteessa riittää lisensointiin, mutta on aina hyvä merkata lisenssi myös itse materiaaliin. Esityksessä sille luonteva paikka on kansisivuilla. Voit halutessasi merkitä myös, miten haluat materiaaliin viitattavan. Lisenssin muotoilun saa kätevästi kopioitua Creative Commonsin lisenssivalitsimesta.

4. Saavutettavuusparannukset

Avoin julkaiseminen tarkoittaa laajempaa yleisöä. Tämän takia on hyvä panostaa viimeistelyyn. Tärkeä osa viimeistelyä on materiaalin saavutettavuuden tarkistukset: selitä kuvat ja graafit auki, tarkista, että olet käyttänyt otsikointia loogisesti, käytä työkalun saavutettavuustarkistusta, mikäli tällainen löytyy, sekä arvioi käyttämääsi kieltä ja värimaailmaa kriittisesti selkeyden kannalta.

Anna: “Käyttämässäni LibreOffice Impressissä ei vielä ole työkaluja saavutettavuuden tarkistamiseen, mutta sen avulla voi tehdä esityksen saavutettavammaksi. Olin käyttämäni pohjan graafisiin elementteihin lisännyt jo templatessa alt-tekstit, joten kuvien osalta lisäsin tekstit vain niille, jotka olin valikoinut juuri tätä esitystä varten (alt-tekstit lisätään Description/Kuvaus-vaihtoehdon avulla). Myös otsikointi oli määritelty templatessa, mutta lisäsin lisäksi jokaiselle dialle nimen pdf-version sisällysluetteloa/navigoitavuutta varten. Lopuksi tallensin pdf:ksi niin, että Libreofficen asetukset tuottivat saavutettavuutta tukevan pdf-version (tagged pdf, bookmarks).”

Anne: “Oppimateriaalin saavutettavuusohjeen esittelyssä otin käyttöön PowerPoint-esityksessä puheen tekstityksen. Käyttöönotto on toki esittäjälle helppoa ja myös puhutun suomen kielen tunnistaminen on jo ohjelmassa hyvällä tasolla. Edes murteen käyttöni ei haitannut tekstitysohjelmaa, mikä on hienoa. Käyttäjälle saattaa usemman aistikanavan kautta tuleva viesti olla liian kuormittava, joten ehkä tulevaisuudessa myös käyttäjä voi estää automaattisen puheen tekstityksen.” 

5. Webinaarit ja materiaalin jakaminen

Jotta osallistujat saisivat webinaareista mahdollisimman paljon irti, kerättiin heiltä ilmoittautumisen yhteydessä toiveita ja kysymyksiä webinaareissa käsiteltäviksi asioiksi. Etukäteen kerätyt kysymykset pyrittiin ottamaan mahdollisuuksien mukaan huomioon esitysten sisällöissä. Kuulijoiden osallistamista pyrittiin käytännön webinaaritilanteessa toteuttamaan Mentimeterin avulla. Kuulijoiden oli lisäksi mahdollista jättää webinaarin aikana kysymyksiä ZOOM:in Q&A -työkalun avulla. 

Webinaarit tallennettiin, tallenteet editoitiin ja linkkiä videotallenteisiin jaettiin esitysdiojen lisäksi sähköpostilla kaikille webinaareihin ilmoittautuneille. Tallenteet lisensoitiin CC BY-SA -lisenssillä ja ne julkaistiin avoimesti Laurean videopalvelussa:

Teksti: Aino Helariutta (Laurea), Ilmari Jauhiainen (TSV), Terhi Kaipainen (XAMK), Anne Kärki (SAMK), Anna Lindfors (CSC), Tarmo Toikkanen (Open Knowledge Finland)
Kuva: Austin DistelUnsplash

Sinua saattaisi kiinnostaa myös