Helsingin yliopisto
Tiedejulkaiseminen ja sen avoimuus on nostanut ajoittain kiivaitakin keskusteluaaltoja viimeisen vuoden aikana, kun rahoittajat ovat julkaisseet Plan S -vaatimuksensa, Suomessa on luonnosteltu kansallisen avoimen julkaisemisen strategiaa ja FinELib-konsortio on tiedottanut Taylor & Francis-neuvottelujen katkeamisesta. Miksi tiedejulkaiseminen on murroksessa, mihin muutoksella pyritään ja miksi siirtymävaihe kestää?
Teksti: Arja Tuuliniemi (Kansalliskirjasto) & Anu Alaterä (Kansalliskirjasto)
Jos tiedejulkaiseminen syntyisi puhtaalta pöydältä ensi yönä, olisi varmasti selvää, että koko yhteiskunnan tulisi päästä käyttämään verovaroilla tehtävän tutkimuksen tuloksia, kustannukset julkaisemisesta pitäisi pitää kohtuullisina ja prosessit selkeinä ja helppoina niin tutkijoille kuin organisaatioillekin.
Tiedejulkaiseminen on kuitenkin syntynyt vuosisatojen kuluessa ja siksi muutoksetkaan eivät tapahdu yhdessä yössä. Kansainvälisessä tiedelehtikustantamisessa on viime vuosikymmeninä nähty kaksi merkittävää murroskautta: Ensin siirtyminen yksittäisten paperilehtien tilauksista kustantajien elektronisiin lehtipaketteihin ja toisena nyt käynnissä oleva muutos tilausmaksullisista lehdistä kaikille avoimiksi julkaisuiksi. (Ks : Matthias, L.; Jahn, N.; Laakso, M. The Two-Way Street of Open Access Journal Publishing: Flip It and Reverse It. Publications 2019, 7, 23.)
Ensimmäisen siirtymäkauden aikana (1995–) yhä useampi tutkija pääsi lukemaan lehtiä, koska moniin korkeakouluihin ja tutkimuslaitoksiin hankittiin konsortiohankintoina laaja pääsy kustantajien suuriin elektronisiin kokoelmiin. Pienetkin organisaatiot pystyivät tarjoamaan omille tutkijoilleen pääsyn huomattavasti laajempaan lehtivalikoimaan kuin ennen. Enää lehtiä ei tarvinnut etsiä laitoskirjastoista vaan niihin pääsi kätevästi omalta työkoneeltaan. Ongelmaksi vuosien kuluessa nousi kuitenkin se, että lehdet keskittyivät muutamien suurien kustantajien käsiin ja lehtipakettien hinnat nousivat tiedeorganisaatioille kestämättömällä tavalla. Kaikilla organisaatioilla ei enää ollut mahdollisuutta jatkaa lehtipaketin tilausta ja niissäkin organisaatioissa, jotka jatkoivat tilausta, yhä suurempi osa kirjaston aineistohankintabudjetista jouduttiin kohdentamaan lehtipakettien tilausmaksuihin.
Ongelmaksi vuosien kuluessa nousi kuitenkin se, että lehdet keskittyivät muutamien suurien kustantajien käsiin ja lehtipakettien hinnat nousivat tiedeorganisaatioille kestämättömällä tavalla.
Monet tutkijat ovat esittäneet kritiikkiä nykyistä järjestelmää kohtaan. Tutkijoiden työpanos on oleellinen sekä artikkelien kirjoittajina että vertaisarvioinnissa eivätkä tutkijat yleensä saa näistä tehtävistä kustantajilta korvausta. Kritiikin esittäjät kysyvätkin, mihin tilausmaksujen nousu perustuu ja miksi suurten kansainvälisten kustantajien voittomarginaalit saattavat olla jopa yli 30 prosenttia. Ansaitsevatko pörssiyhtiöt voittonsa tutkijoiden verovaroin kustannetun työn avulla?
Nyt käynnissä olevassa murroksessa vaaditaan siirtymistä tilauslehtimallista avoimeen julkaisemiseen, eli koko yhteiskunnalle pääsyä tieteen tuloksiin – sekä läpinäkyvämpää ja kohtuullisempaa julkaisemisen hinnoittelua. Keskustelu on alkanut jo vuosia sitten, mutta viimeisen kolmen vuoden aikana eri maiden ja organisaatioiden vaatimukset kustantajille ovat tiukentuneet eikä enää ole halua odottaa, että muutos tapahtuisi kustantajien määrittelemällä tahdilla.
Tavoitteena välitön pääsy tutkimustuloksiin ja laaja uudelleenkäyttö
Välittömästi avoimena julkaistu tiedeartikkeli tarjoaa koko maailmanlaajuiselle tiedeyhteisölle pääsyn tutkimuksen tuloksiin. Tutkimuksen näkyvyys ei törmää maksumuureihin ja ympäröivä yhteiskunta voi ottaa kaiken hyödyn irti julkisilla varoilla aikaansaaduista tutkimustuloksista. Kyseessä on myös periaatteellinen valinta: kun yhteiskunta rahoittaa verovaroilla tutkimusta, tulosten on oltava koko yhteiskunnan käytettävissä. Faktapohjainen päätöksenteko yhteisistä asioista vaatii helppoa pääsyä faktoihin.
Viime vuosina avoin julkaiseminen on tullut yhä enemmän osaksi tiedepoliittista agendaa ja myös osaksi neuvotteluja, joita käydään tilauslehtien lisenssisopimuksista. Tavoitteena on siirtää nyt tilausmaksuihin käytettävät miljoonat avoimen julkaisemisen rahoittamiseen. Kaupalliselle kustantamiselle on näiden neuvottelujen kautta edelleen tilaa tiedekustantamisen kentällä, mutta hinnoittelua halutaan ajaa läpinäkyvämmäksi ja luoda jatkuvan kasvun sijaan kestävä malli tiedejulkaisemisen kustannuksille.
Suomessa FinELib-konsortio aloitti ensimmäiset neuvottelut avoimen julkaisemisen tuomisesta lisenssisopimuksiin vuonna 2016. Neuvottelujen tavoitteet ovat saaneet voimakasta tukea Suomen yliopistojen rehtorien neuvostolta UNIFIlta. Myös Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) koordinoiman työn tuloksena syntynyt luonnos kansalliseksi avoimen julkaisemisen strategiaksi sisältää neuvottelujen nykyiset tavoitteet.
Avoimessa julkaisemisessa ei ole kyse vain artikkelien lukemisesta: Artikkeleita pitää voida myös käyttää esimerkiksi kurssimateriaaleina tai vaikkapa tiedonlouhinnassa käytettyjen menetelmien avulla. Siksi on olennaista pitää huolta siitä, että artikkeleille on määritelty selkeät käyttöehdot. Tällöin artikkelista innostunut lukija tai tiedonlouhintaa suunnitteleva tutkija tietää, mitä artikkelilla saa tehdä. FinELibin sopimuksissa on aina ehtona, että tutkija voi käyttää CC-lisenssejä avoimen artikkelinsa käyttöehtojen määrittelyyn. CC-lisenssit ovat kustantajista riippumattomia, vakiintuneita ja niiden ehdot ovat luettavissa avoimesti verkossa.
Välittömästä avoimuudesta on iloa myös tiedeorganisaatioiden hallinnolle, sillä CC-lisenssillä varustettua avointa artikkelia voi helposti jakaa, mainostaa ja tallentaa vaikkapa organisaation omaan julkaisuarkistoon välittömästi sen ilmestyttyä. Tällöin ei tarvitse kantaa huolta erilaisista kustantajien asettamista embargoajoista tai muista perinteisistä esteistä tai hidasteista avoimuuden tiellä.
Siirtymäkausi, mikä siinä kestää?
Avoimen julkaisemisen alkutaipaleella kustantajat vastasivat usein vaatimuksiin antamalla kirjoittajalle luvan tallentaa jonkin artikkeliversion, yleensä hyväksytyn käsikirjoituksen, organisaation julkaisuarkistoon jonkin aikaa (usein 6–24 kk) artikkelin julkaisemisen jälkeen. Malli on edelleen tärkeässä osassa, kun organisaatiot avaavat tilausmaksun takana olevia artikkeleita julkaisuarkistojensa kautta. Tuoreimpaan tutkimustietoon pääsy edellyttää kuitenkin, että organisaatiot tilaavat ja maksavat edelleen lehtien tilausmaksuja. Rinnakkaistallentaminen myös vaatii tutkijoilta ja organisaatioilta erillistä työpanosta toteutuakseen eikä yleensä mahdollista artikkelin käyttöä CC-lisenssillä.
Kustantajat ovat kekseliäästi kehittäneet niin kutsuttuja hybridimalleja, joissa tilauslehtien artikkeleita on voinut maksaa avoimeksi erillisellä maksulla, jolloin kustantajat ovat voineet kerätä tuloja sekä tilaus- että avoimen julkaisemisen malleista. Sen enempää rinnakkaistallennus kuin kustantajien tarjoama hybridimalli ei ole tuonut toivottua tulosta, sillä iso osa tieteellisistä artikkeleista on edelleen saatavana vain maksumuurin takana.
Välitön avoin julkaiseminen edellyttää muutosta tilauslehtimalliin. Muutos ei tapahdu yhdessä yössä ja siksi tällä hetkellä eletään siirtymävaihetta. Siirtymävaiheen sopimuksissa, joista myös FinELib neuvottelee, pyritään yhdistämään lehtien lukuoikeus ja avoin julkaiseminen. Siirtymävaiheen sopimuksia ovat solmineet jo monet maat ja konsortiot. Sopimukset toimivat usein siten, että tilaajaorganisaatioiden käyttäjät pääsevät lukemaan lehtiä ilman erillistä lisämaksua ja samaan aikaan organisaatioiden vastuukirjoittajat (corresponding author) saavat julkaista artikkelinsa avoimena ilman lisämaksua.
Siirtymävaiheen sopimusten tavoitteena on tehdä avoin julkaiseminen tutkijoille helpoksi ja vauhdittaa kustantajien siirtymistä avoimeen julkaisemiseen. Mitä useampi maa, konsortio ja rahoittaja vaatii ja solmii siirtymäkauden sopimuksia, sitä nopeammin OA-artikkelien määrä kasvaa ja maksumuurin takana olevien artikkelien määrä vähenee. Yhä suurempi määrä avoimia artikkeleita ja yhä tiukemmat vaatimukset avoimuuden suhteen merkitsevät myös sitä, että kustantajien monopoliasema murenee ja niiden on siirryttävä kokonaan avoimen julkaisemisen malliin.
Mitä useampi maa, konsortio ja rahoittaja vaatii ja solmii siirtymäkauden sopimuksia, sitä nopeammin OA-artikkelien määrä kasvaa ja maksumuurin takana olevien artikkelien määrä vähenee. Yhä suurempi määrä avoimia artikkeleita ja yhä tiukemmat vaatimukset avoimuuden suhteen merkitsevät myös sitä, että kustantajien monopoliasema murenee ja niiden on siirryttävä kokonaan avoimen julkaisemisen malliin.
Siirtymävaihe ei ole helppo. Neuvottelut ovat haastavia, sillä isoille kustantajille nykyinen malli on tuottoisa eikä motivaatiota avoimeen julkaisemiseen siirtymiseen löydy ilman tiukkoja vaatimuksia. Viimeisen parin vuoden aikana Saksan, Ruotsin, Unkarin ja Kalifornian yliopistojen neuvottelut kustannusjätti Elsevierin kanssa ovat päättyneet tuloksettomina, koska yhteisymmärrystä siirtymäkauden mallista ja sen kustannuksista ei ole löytynyt. Samoin kävi Suomessa Taylor&Francis-neuvottelujen suhteen. Neuvottelut katkesivat tuloksettomina tammikuun lopussa. Kustantaja vaati huomattavaa lisäsummaa avoimen julkaisemisen toteuttamiseksi eikä konsortio pitänyt vaatimuksia perusteltuina. Tällä hetkellä FinELib-konsortioon kuuluvien organisaatioiden tutkijoilla ei ole pääsyä T&F:n artikkeleihin, elleivät artikkelit sitten löydy avoimina versioina esimerkiksi julkaisuarkistoista. Artikkeleita voi etsiä FinElibin Alternative Access -sivun vinkkien avulla.
Esimerkkejä onnistuneista neuvotteluista löytyy monia, esimerkiksi Saksan sopimus Wileyn kanssa ja tuoreimpana esimerkkinä Norjan sopimus Elsevierin kanssa. Saksa ja Wiley ovat sopineet mallista, jossa Saksan organisaatioiden käyttäjät säilyttävät lukuoikeuden Wileyn lehtiin, vastuukirjoittajat saavat julkaista artikkelinsa avoimina ja sopimuksen hinta perustuu julkaisemiseen eli jokaisesta artikkelista maksetaan tietty hinta. Saksan Wiley-neuvottelut vaativat pitkällisen työn ja tiukkoja vaatimuksia, jotka sitten kantoivat hedelmää. Norjan sopimus Elsevierin kanssa kattaa lukuoikeuden lehtiin ja avoimen julkaisemisen Elsevierin lehdissä. Sopimus ei kata aivan kaikkia Elsevierin julkaisemia lehtiä. Norjan sopimus on merkittävä, koska se on ensimmäinen sopimus, jossa Elsevier suostuu yhdistämään näin laajasti lukuoikeuksia avoimeen julkaisemiseen. Hollannilla, Ruotsilla, Unkarilla, Itävallalla, Norjalla ja monilla muilla mailla on vastaavia sopimuksia eri kustantajien kanssa. FinELibillä on tällä hetkellä 8 sopimusta, joissa avointa julkaisemista edistetään erilaisilla malleilla.
Haasteita asettavat myös kustantajien keskeneräiset avoimen julkaisemisen prosessit, jotka voivat aiheuttaa tutkijalle päänvaivaa ja turhia huolia. Prosesseja pyritään sekä sopimustasolla että yhteisellä kansainvälisellä yhteistyöllä parantamaan, mutta kustantajat edistyvät asiassa eri vauhtia.
Yhdellä loikalla tulevaisuuteen?
Entä jos jättäisimme siirtymävaiheen väliin ja loikkaisimme suoraan tulevaisuuteen? Loisimme uudet, tuoreet, avoimet julkaisukanavat, joissa tilausmaksuja ei tarvitsisi muistella ja prosessit olisivat alusta asti kunnossa. Monia avoimen julkaisemisen edistymisen hitauteen kyllästyneitä loikka viehättää, mutta siinäkin on ongelmansa. Tieteellinen julkaiseminen ja sen kanavat kytkeytyvät moneen tieteenteon prosessiin: Missä kanavissa tutkijat ovat tottuneet kommunikoimaan, mitkä he kokevat luotettaviksi, miten tutkijoita, tutkimusta ja yliopistoja arvioidaan ja millaisia perinteitä tieteenalalla on tutkimustulosten julkaisussa.
Uusia avoimia julkaisukanavia syntyy, mutta niiden vakiintuminen kestää aikansa. Siksi on tärkeää, että avoin julkaiseminen etenee myös vakiintuneiden lehtien piirissä, jolloin tutkijan ei tarvitse valita vakiintuneen ja avoimen julkaisemisen välillä vaan hän voi valita helposti ja kustannustehokkaasti molemmat. Tulevaisuudessa tieteellinen kommunikointi saattaa toki tapahtua aivan eri tavalla kuin tällä hetkellä. Erilaisia interaktiivisia ja avoimia kanavia on jo nyt olemassa, mutta toistaiseksi ne eivät ole syrjäyttäneet lehtiä.
Sopimusten salat julki ja muita avoimuuden askeleita
Avoimen julkaisemisen edistäminen on muuttanut myös sopimusten neuvotteluun liittyvää kulttuuria maailmanlaajuisesti. Yhä useampi organisaatio, konsortio ja maa julkistaa neuvotteluidensa agendan ja tuloksena syntyvän sopimuksenkin.
Suomi on toiminut ensimmäistä joukossa kerätessään ja julkaistessaan systemaattisesti tietoja kustantajille maksetuista tilausmaksuista vuosittain. Lisäksi FinELib-konsortio on julkaissut sivuillaan tiedelehtisopimuksia. Sopimuksia julkaistaan eri maissa kiihtyvällä tahdilla, esimerkiksi Hollanti, Unkari ja Saksa ovat julkaisseet sopimuksiaan. Avoimen julkaisemisen maksuista dataa keräävä ESAC (Efficiency and Standards for Article Charges) on ryhtynyt tänä vuonna myös keräämään rekisteriä siirtymäkauden open access -sopimuksista.
Datan ja faktojen kerääminen ja julkaiseminen on tärkeää, jotta analyysille ja keskustelulle tiedejulkaisemisen tulevaisuudesta saadaan perusteeksi faktoja. Lisääntyvä avoimuus mahdollistaa myös yhä tiiviimmän kansainvälisen yhteistyön ja yhteisten linjausten teon. Viime vuosina tärkeitä yhteisiä linjoja ovat vetäneet esimerkiksi OA2020-aloite, tieteellisten kirjastojen LIBER-järjestön periaatelausuma ja tietysti rahoittajien PlanS-suunnitelma.
Sitkeyttä nykyhetkeen ja suunta tulevaisuuteen
Siirtymäkausi vaatii tiedeyhteisöltä sitkeyttä. Jotta neuvotteluissa onnistuttaisiin, on esitettävä kustantajille vaatimuksia, pysyttävä vaatimusten takana ja tehtävä välillä myös vaikeita ratkaisuja. Suomi on pieni maa, mutta tiedeorganisaatioiden yhteisillä linjoilla ja kansainvälisen yhteistyön avulla voimme saada aikaan haluamiamme muutoksia. Sitkeyttä vaaditaan erityisesti sellaisissa tilanteissa, jolloin neuvottelut eivät tuota toivottua tulosta ja pääsy tutkijoille tärkeisiin lehtiin katkeaa. Silloin on tärkeää muistaa, että tavoitteena on saada tulevaisuudessa tiedejulkaisut avoimiksi kaikille tutkijoille paikasta ja ajasta riippumatta.
Arja Tuuliniemi työskentelee palvelupäällikkönä Kansalliskirjaston kirjastoverkkopalveluissa. Hän vastaa FinELib-konsortion toiminnasta ja vetää lisensioinnin toimintayksikköä.
Anu Alaterä työskentelee tietoasiantuntijana Kansalliskirjaston kirjastoverkkopalveluissa ja FinELib-palvelussa.