Neuropsykologinen tutkimus terapeuttisena interventiona: kirjallisuuskatsaus

Authors

  • Salla Rikander Helsingin yliopisto

Keywords:

Neuropsykologinen tutkimus, terapeuttinen interventio, palaute

Abstract

Tässä systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa selvitettiin, miten neuropsykologista tutkimusta tai neuropsykologisia tutkimusmenetelmiä käytetään terapeuttisena interventiona eri ikäisten ihmisten parissa tehtävässä neuropsykologisessa työssä. Tavoitteena oli selvittää, onko neuropsykologisella tutkimuksella terapeuttisena interventiona mahdollistettu tutkittavan itsetuntemuksen ja/tai muutosmotivaation lisääntyminen verrattuna tavalliseen neuropsykologiseen tutkimukseen.
Kirjallisuuskatsaukseen valikoitui kolme alkuperäisartikkelia, joissa oli joko koe­-kontrolliryhmäasetelma tai interventiotutkimusasetelma. Kaksi julkaisua koski lasten neuropsykologisia tutkimuksia ja yksi julkaisu aikuisen tutkimusta. Tutkimusasetelmat olivat keskenään hyvin erilaisia, eivätkä siksi keskenään vertailukelpoisia. Kirjallisuuskatsaukseen valikoituneiden tutkimusartikkeleiden objektiivinen näyttö jäi yleistettävyydeltään vaatimattomaksi.

Tutkimusten yhteisen annin voi katsoa antavan varovaisen myönteistä näyttöä sille, että neuropsykologisen tutkimuksen käyttö terapeuttisena menetelmänä voi lisätä sekä lasten että aikuisten osalta itseymmärrystä ja auttaa muodostamaan itsestä uudenlaista, kenties aiempaa myönteisempää narratiivia erityisesti, kun kyseessä ovat kehitykselliset neuropsykiatriset haasteet. Lisätutkimuksia kuitenkin tarvitaan menetelmän vaikuttavuuden arvioimiseksi. Neuropsykologisen tutkimuksen käyttö terapeuttisena menetelmänä edellyttää tavanomaiseen neuropsykologiseen tutkimukseen nähden huomattavasti enemmän aikaa sekä lapsilla että aikuisilla. Menetelmän etuna voidaan kuitenkin pitää sen mahdollisuutta henkilökohtaisen kasvun ja muutokseen motivoitumisen käynnistämiseen sekä melko strukturoitua tapaa antaa palautetta neuropsykologisesta tutkimuksesta.

Downloads

Published

2022-03-08