Miten avoimien ongelmien käsittely onnistuu luokassa

Kirjoittajat

  • Sirpa Wass

Abstrakti

Ymmärrystä ongelmanratkaisuun hankkeen taustalla olevan ongelmanratkaisututkimuksen (2009 – 2012) yhtenä päätavoitteena oli löytää hyviä oppimistuloksia tuottavia käytänteitä. Lahden LUMA-päivillä harjoiteltiin tutkimustiedon pohjalta luokassa tapahtuvaa ongelmanratkaisua. Samalla tutustuttiin ongelmanratkaisutuokion vaiheisiin ja opettajan rooliin näiden vaiheiden aikana. Yhdessä pohdittiin niitä solmukohtia, joita opettajat avoimien ongelmien parissa ovat kohdanneet.
Avoimien ongelmien käyttöä matematiikan opetuksessa voi tällä hetkellä perustella erityisen hyvin uuden opetussuunnitelman vaatimuksilla. Opetussuunnitelman perusteet määräävät tavoitteiksi loogisen, täsmällisen ja luovan matemaattisen ajattelun. Näitä taitoja voi harjoitella mm. juuri avoimia ongelmia ratkaisemalla. Myös päättely- ja ongelmanratkaisutaidot kehittyvät avoimien ongelmien parissa. Näin tapahtuu erityisesti silloin, kun opettaja on selvillä siitä, miten oppilaiden ajattelun kehittymistä voi avoimia ongelmia ratkaistaessa tukea. Avoimien ongelmien ratkaisun on osoitettu parantavan osaamista myös muissa matematiikan tehtävissä. Mukavaa on ollut se, että oppilaat pääsääntöisesti innostuivat avoimien ongelmien ratkaisemisesta ja omien taitojensa kehittämisestä.

Tiedostolataukset

Julkaistu

2017-02-20

Viittaaminen

Wass, S. (2017). Miten avoimien ongelmien käsittely onnistuu luokassa. LUMAT-B: International Journal on Math, Science and Technology Education, 2(1), 57–61. Noudettu osoitteesta https://journals.helsinki.fi/lumatb/article/view/1194

URN