Holistinen ja tutkimuksellinen kestävän kemian opetus

Authors

  • Marianne Juntunen

Abstract

Kemian alan ja opetuksen tärkein tehtävä on edistää kestävää kehitystä. Tässä artikkelissa käsitellään keskeisiä näkökulmia kestävän kemian opetuksessa. Artikkeli pohjautuu väitöstutkimukseen, jossa lähtökohtana oli tieto, että kohtaamme viimeistään lähitulevaisuudessa suuria haasteita maapallon elinkelpoisuuden, terveytemme ja rauhan suhteen. Oppilaamme ovat tulevia kansalaisia näiden haasteiden ennaltaehkäisemisessä ja ratkaisemisessa. Kemian opetus voi vahvistaa tarvittavia kansalaistaitoja, sillä kemia tieteenalana on suuressa roolissa maailman kehityksessä. Ympäristötietoisten kemian opettajien ohella tarvitaan kestävään kehitykseen sitoutuneita kemistejä. Kestävää kehitystä ja eettiseen vastuullisuuteen kasvattamista painotetaan laajasti – opetussuunnitelmien perusteissa, kansallisissa ja kansainvälisissä opetusalan strategioissa, kemian opetuksen tutkimuskirjallisuudessa ja kemianteollisuudessa. Ongelmana on, että kestävän kehityksen aiheiden käsittely kokonaisvaltaisesti ja tutkimuksellisesti on kemian opetuksessa yhä suppeaa. Artikkelissa tuodaan esimerkkejä aiheen käsittelyyn kemian opetuksessa.

Downloads

Published

2016-09-16

How to Cite

Juntunen, M. (2016). Holistinen ja tutkimuksellinen kestävän kemian opetus. LUMAT-B: International Journal on Math, Science and Technology Education, 1(2), 15–19. Retrieved from https://journals.helsinki.fi/lumatb/article/view/1217

URN